Papua Uusi-Guinea

Vuonna 1961 Saves siirtyi työskentelemään Apu-lehteen ja teki kolmen kuukauden kuvausretken Uudelle Guinealle professori Erik Allardtin ja reportteri Heikki Brotheruksen kanssa. Kuvat kertovat voimakkaita tarinoita paikallisen väestön elämästä. Kuvasarja julkaistiin neljässä peräkkäisessä Apu-lehdessä vuonna 1962 (nro. 41–44). Laaja teksti- ja kuvasarja tarkastelee värikkäin sanankääntein länsimaisen ihmisen silmin elämää Uudella Guinealla.

Uuden Guinean kuvissa Saves tarkkailee ihmisiä, heidän olemustaan ja eleitään. Hän on tallentanut mietteliäät kasvot, suoraan silmiin katsovan hymyn ja kuvasarjan lastaan pesevästä äidistä. Saves on antanut ihmisten olla luonnollisesti kuvissa ja hän olikin erityisen kiinnostunut ihmisen luonnollisesta tavasta tarkkailla ympäristöään ja ympäröivää maailmaa.

Kuvausryhmä vieraili Mount Hagenissa, jossa pidettiin YK:n komission kokous. Paikalle on kerääntynyt runsain joukoin ihmisiä, heimopäälliköitä, miehiä sotamaalauksissaan ja naisia lapsineen. Paikalle on saapunut New Yorkista komissio, jonka tehtävä on ottaa selvää miten Australia hoitaa sille uskottua aluetta. Komissio halusi tietää, mitä ylämaan asukkaat ajattelevat Australian hallinnosta. ”Tuhansia villejä on kerääntynyt katsomaan kaukaa vuorten takaa tulleita vieraita”, kirjoittaa Heikki Brotherus.

Sarjasta erottuu kuva, jossa väsynyt mies nojautuu tuoliaan vasten ja tämän takana seisoo joukko miehiä. Joukon dynamiikka kertoo paljon. Saves on onnistunut tallentamaan hetken, jossa miehien asennot ja ilmeet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuva on jopa kiusallisen alleviivaava ja osoitteleva. Kuva muistuttaa katsojaa vallitsevista hierarkioista ja ihmisten välisistä valtasuhteista. Tuntuu, kuin Saves tekisi kuvallaan tahallaan pilkkaa valkoisen miehen leveilystä. Saves todella hallitsi ironian. Hän kuitenkin antaa katsojalle tilaa tulkita ja kokea kuvat itse. Saves kunnioittaa kuvattavia, kuvan tulkitsijoita sekä arvostaa kuvan ilmaisuvoimaa.

View Project

Tekijänoikeussuojattu.